Ohjeita rakentajalle

Sanonta "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pitää paikkaansa myös rakentamisessa. Mikäli tarvitset apua rakennushankkeen eteenpäin viemisessä, ota yhteyttä yritykseemme. Neuvomme mielellämme kuinka voit rakentaa betonista kestävästi ja laadukkaasti.

Rakennusvaiheiden aikataulutus kannattaa tehdä huolella ja lähteä liikkeelle arkkitehtikuvien jälkeen rakennesuunnittelusta niin, että jo tarjousvaiheessa kaikki piirustukset ovat pitkälle valmiina. Voimme tarjota myös kokonaispaketin elementtisuunnitelmineen. Viimeistään silloin, kun tilataan rakennustarvikkeita, täytyy piirustusten olla myös sähkö-ja lvi-suunnitelmien osalta valmiina. Betonielementtirakentamisessa on erityisen tärkeää tietää jo elementtien tuotantoonsuunnitteluvaiheessa elementtien rakenne. Sähkörasioiden ja putkitusten sekä kaikkien aukkojen ja varauksien mitoitukset on oltava tarkasti suunniteltuna ennen elementtien tuotantoon siirtämistä, jotta työmaalla vältyttäisiin valmiiden elementtien piikkauksilta ja timattisahauksilta.

Betonielementtien asennus vaatii huolella tehdyt pohjatyöt, autonosturin ja elementtiasennuksiin pätevöityneen työporukan. Rakentamisessa työmaan kokonaisorganisoinnilla ja etukäteisaikataulutuksella saavutetaan sekä kustannussäästöjä että pysyminen rakentamisaikataulussa.

Suunnitellessasi toimitusta ota huomioon esteetön pääsy työmaalle raskaalla täysperävaunuyhdistelmällä. Varsinkin rinnetonttien osalta on mietittävä tarkkaan asentamiseen tarvittava tila ja vapaa pääsy niin autonosturille kuin elementtejä toimittavalle autolle. Raskain ja suurin elementti määrittää tarvittavan autonosturin koon ja asettaa vaatimukset kuljetukselle.

Elementtisuunnitelmia tehtäessä on huomioitava elementin paino ja korkeus, sillä yleisillä teillä liikuttaessa elementtien mitat voivat tulla ongelmaksi siltoja ja sähkölinjoja alitettaessa. Korkeat tai ylileveät kuormat vaativat erikoiskuljetusluvan ja toisinaan myös liikenteenohjauksen.

Rakentamiseen tarvittavat luvat täytyy ehdottomasti olla valmiina rakennushankkeeseen ryhdyttäessä!

Suunnitellessasi omakotitaloa betonielementeistä varmistat saatavuuden parhaiten tilaamalla elementit jo talvikuukausina seuraavaa kesää varten, sillä yksilöllisten elementtien tuotantoon siirtäminen isompien rakennusprojektien sekaan ja kiireisellä aikataululla on vaikeaa.

Pienrakentajille löytyvät Betoniteollisuus Ry:n "Pienrakentajan betonisivut" antavat ohjeita onnistuneeseen betonirakentamiseen. Sivuilta voit myös ladata "Pienrakentajan betoniopas" -nimisen oppaan.

Elementtisuunnittelu

Arkkitehtikuvien jälkeen elementtisuunnittelu on tehtävä hyvissä ajoin, jotta betonielementtien valmistus voidaan aikatauluttaa toivotun toimitusajankohdan mukaan. Rakennesuunnittelu vie aikaa ja liian usein kiireellä tehdyt suunnitelmat aiheuttavat ongelmia niin tarjouslaskennassa, tuotannossa kuin rakennustyömaalla.

Elementtisuunnittelusivustot on tarkoitettu rakennesuunnittelijoille, teollisuudelle, rakennuttajille, urakoitsijoille, arkkitehdeille ja opetuskäyttöön.

www.elementtisuunnittelu.fi

Betonielementtien asennus

Elementtien asennukseen tulee käyttää ammattitaitoisia ja asennuksen turvallisesti hallitsevia alan osaajia. Lisätietoja saat yritykseltämme.

Asennusohjeita elemettisuunnittelu.fi-sivustolla

Betonielementtien asennus elementtisuunnittelu.fi-sivustolla

Betrocin elementtihallin laajennuksen asennustöitä.

Valmisbetoniin liittyviä ohjeita

Voit lukea ja ladata paikallavalurakentamiseen liittyviä hyödyllisiä ohjeita Betoniteollisuus Ry:n -sivustolta. Sivustolta löytyy useita oppaita, joista saat hyödyllisiä ohjeita betonirakentamisessa onnistumiseen.

HAKU

Hakusanat